Elämää leskenä
Syyskuun 2. 2010 - nuorileskiSiitä on kulunut kohta puoli vuotta, kun löysin mieheni kuolleena kotoa. Sairaskohtaus alle 40 vuotiaalla terveellä (tai niin luulin) miehellä. Elämän raadollisuus iski täysi vasten kasvoja: pelkoa, vihaa, epätoivoa. Lamaannuin hetkeksi aivan täysin, voimat katosivat ja tuntui, ettei mikään enää koskaan tuntuisi sen tuskan rinnalla miltään.
No elämän piti jatkua ja onneksi sain todella paljon apua niin sukulaisilta ystäviltäni kuin naapureiltanikin. Mutta kaikkea en ole heillekään kertonut - minun on äärimmäisen vaikea näyttää kuinka vaikeaa minulla on henkisesti - vieläkin… Niinpä päätin kirjoittaa tunteitani tällä tavalla, ikään kuin piiloavautumisena ihmisille - kuinka paljon kärsin vieläkin!
Mun suruni oli hyvin raadollista - sen sijaan että olisin itkenyt, laitoin elämääni “ranttaliksi”. Tuntui että sillä tavalla saan kivun katoamaan. Vasta nyt olen tajunnut kuinka vain lykkäsin asioiden kohtaamista ja hoitamista. Nyt yritän saada taas elämäni hallintaan myös sisäisesti - ulkoisestihan se on ollut kunnossa jo kauan. Toivottavasti joku saa tästä tarinasta myös jotain, vaikkakin itselleni tätä oikeastaan kirjoitan.
Tässä alustus ja sitten taas lisää myöhemmin…